27.10.2008
UKK-palkinto Helena Rytövuori-Apuselle
Urho Kekkosen nimeä kantava tunnustuspalkinto on myönnetty erikoistutkija Helena Rytövuori-Apuselle hänen tutkimuksestaan Unionin ajan idänpolitiikka. Tutkimus on julkaistu kirjana v. 2007. Unionin ajan idänpolitiikka käsittelee Suomen idänpolitiikan muutosta EU-jäsenyyden aikana. Sen esittämiä kysymyksiä ovat, miten Suomi tavallisena eurooppalaisena valtiona käyttäytyy suurvalta-asemaansa palauttavan Venäjän naapurina ja voisiko Suomen entinen erityissuhde Neuvostoliittoon tarjota uusissa oloissa jotakin käyttövoimaa. Kirja avaa näkymää myös EU:n idänsuhteisiin yleisemminkin.
Tunnustuspalkinnon jakamisesta päättävä Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiön hallitus piti tutkimusta erittäin ajankohtaisena. Se tavallaan ennakoi ja selitti sitä käännettä, joka myöhemmin nähtiin tapahtuneen Venäjän politiikassa. Siinä käsiteltiin perusteellisesti jopa Georgian kysymys. Säätiön hallitus kiittää tutkimuksen laaja-alaisuutta ja ennakkoluulottomuutta. Tutkija on haastatellut suuren määrän venäläisiä asiantuntijoita. Analysoimalla asiantuntijahaastatteluja ja kirjoituksia Helena-Rytövuori Apunen selvittää hyvin myös sitä, miltä Suomen ja EU:n politiikka näyttää venäläisten silmissä, mikä on viime vuosien kirjoittelussa harvinaista.
Presidentti Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiö jakaa tunnustuspalkintoja kansainvälisiä kysymyksiä käsittelevien tutkimusten perusteella. Hallituksen puheenjohtaja on professori Jarmo Virmavirta, jäsenet professori Risto Alapuro, professori Harto Hakovirta, filosofian tohtori Jorma Keränen ja professori, ulkoasiainneuvos Juhani Suomi. Säätiö perustettiin ulkoasiainhallinnon henkilöstön keskuudessa vuonna 1971. Se on myöntänyt palkintoja vuodesta 1973 alkaen 38:lle ansiokkaalle tutkijalle yhteensä noin 100 000 euron arvosta.