Tsaarinajan tunnus kaksoiskotka palasi Venäjän vaakunaan heti Neuvostoliiton hajottua. Toukokuussa 2008 maa siirtyi myös kaksipäiseen hallintomalliin, kun Vladimir Putin ryhtyi pääministeriksi Dmitri Medvedevin otettua vastaan presidentin viran.

Toistaiseksi vain arvaillaan, mitä ratkaisu merkitsee. Optimistien mukaan "liberaalimmaksi" leimattu Medvedev pystyy vakiinnuttamaan asemansa ja aloittaa Venäjällä uuden suojasään. Päinvastainen veikkaus lähtee siitä, että Putin pitää todellisen vallan hallussaan, vaikka ydinasesalkun avaimet on luovutettu uudelle presidentille.

Yleisesti uskotaan, että edessä on jonkinasteinen epävarmuuden aika ennen kuin uudet käytännöt loksahtavat paikalleen. Ehkä sattuvimman arvion on esittänyt arvostettu politiikan tutkija Lilia Shevtsova. Hänestä Putin on romuttanut aikaansaannoksensa, vakauden tuoneen vallan keskittämisen presidentin hallintoon. Nyt valta on taas liikkeessä pois Kremlistä hallituksen päämajaan. Presidenttivaltaista perustuslakia ei ole tarvinnut muuttaa, mutta joitakin lakeja ja asetuksia on kiireesti korjailtu vastaamaan hallituksen vahvistuvaa asemaa.

Venäjän rikkain mies, peräti 28,6 miljardin dollarin omaisuuden haalinut alumiinikuningas Oleg Deripaska on harvinaisessa haastattelussa ennakoinut Putinin valtakauden jatkuvan jopa parikymmentä vuotta. Deripaska jos kuka on hyvin perillä maan tilanteesta, sillä hänestä on tullut Putinin aikana maan vaikutusvaltaisin liikemies.

Boris Jeltsinin kaudella oligarkien avainhahmo oli Boris Berezovski, joka nykyisin asuu maanpakolaisena Lontoossa. Mies ei sentään ole menettänyt omaisuuttaan. Sen arvo ylittää edelleen miljardin dollarin maagisen rajan.

Berezovskin jouduttua epäsuosioon hänen paikkansa liikemieseliitin ykkösenä peri liikekumppani Roman Abramovitsh. Hänkin asuu Lontoossa ja tunnetaan "mielilelustaan", Chelsean jalkapallojoukkueen omistajana. Abramovitsh on nyt pudonnut Venäjän rikkaiden listauksessa kolmoseksi "vain" 24,3 miljardin omaisuudella.

Piikkinä Abramovitshin lihassa on Berezovski, joka syyttää Lontoossa vireillä olevassa oikeusjutussa Abramovitshin painostaneen hänet myymään osuuden Sibneftissä alihintaan. Kaksikko hankki Sibneftin Jeltsinin ajan yksityistämisen suuressa sisäpiirikaappauksessa 100 miljoonalla dollarilla. Valtion hallitsema maakaasumonopoli Gazprom maksoi yhtiöstä muutama vuosi sitten Abramovitshille noin 10 miljardia euroa.

Venäjän taloushistorian avainkysymyksiä onkin, miksi Abramovitsh sai Kremlin loton jättipotin. Samaan aikaan toisen öljy-yhtiön Jukosin omistaja-johtaja Mihail Hodorkovski tuomittiin veronkierrosta vankeuteen ja hän menetti yhtiönsä.

Hallituksen apulaisöljyministerinä 1990-luvun alussa toiminut Hodorkovski oli kaapannut Jukosin samassa sisäpiirijunailussa kuin Berezovski ja Abramovitsh saivat Sibneftin. Asiantuntijoiden mukaan Jukosin tapainen veronkierto on ollut sääntö eikä poikkeus. Venäjällä yhtiön menestystä tai tuhoa eivät kuitenkaan ratkaise pelkästään juridiset nyanssit. Valta muuttuu rahaksi ja raha vallaksi on pelin henki.

Uusimman amerikkalaisen talouslehden Forbesin mukaan Venäjällä on yli sata dollarimiljardööriä. Venäläinen taloustieteilijä laskee joukon hallitsevan kolmannesta maan bruttokansantuotteesta, kun Yhdysvalloissa yli 400 miljardööriä valvoo vain noin 10 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Sovelias mittari Medvedevin toiminnan arvioimiseksi voikin olla, miten miljardöörilista muuttuu hänen kaudellaan ja ilmaantuuko joukkoon uuden presidentin ystäviä. Medvedevillä on hyvää tuntumaa liike-elämään muutenkin kuin toiminnasta avainyritys Gazpromin hallituksen puheenjohtajana. Hän on ollut paperiyhtiö Ilim Pulpin lakiasioiden johtaja ja omistanut sen osakkeita.

Forbesin tämän vuoden listalle on noussut Gennadi Timshenko, joka vielä vuosituhannen alussa komeili Suomen hyvätuloisimpien verotilastoissa. Nyt Putinin ystäväksi kuvattu Timshenko pyörittää Sveitsissä Venäjän valtiollisten öljy-yhtiöiden öljyn myyntiä ja on kerännyt 2,5 miljardin dollarin omaisuuden. Forbesin mukaan hänestä on tullut maailman 462. rikkain henkilö.

Kun maailman syvin elintasokuilu kulkee Venäjän sisällä, varsinainen kysymys koskeekin sitä, jaksavatko venäläiset odottaa 10-15 vuotta, johon mennessä maasta tulee Putinin lupauksen mukaan maailman paras paikka elää. Keskipalkka on edelleen 500 euron paikkeilla ja tavanomainen eläke jää noin sataan euroon kuukaudessa.

Tulot ovat tällä vuosituhannella kasvaneet huimasti kiitos öljyn ja metallien raaka-aineiden korkeiden hintojen. Venäläiset ovat olleet tyytyväisiä, mutta nyt maistellaan globalisaation kääntöpuolta. Elintarvikkeiden hintojen nousu koettelee pienituloisia, joita on joidenkin mielestä jopa sata miljoonaa. Heidän elämänsä on muutenkin kokonaan toista kuin sadan miljardöörin.

Vaikka keskiluokan lisääntymisestä puhutaan paljon, köyhyys vaanii ovien takana. Venäjän tiedeakatemian väestön sosiaalisia ja taloudellisia oloja tutkiva laitos on kiinnittänyt huomiota esimerkiksi siihen, ettei asumiskuluja ole sisällytetty minimitoimeentuloon. Näin köyhien määrä on saatu virallisissa tilastoissa puristettua noin 15 prosenttiin. Jos edes vähäiset asumismenot otettaisiin huomioon, köyhien määrä kaksinkertaistuisi.

Ennen joulukuun 2007 duuman vaaleja ja maaliskuun 2008 presidentin vaaleja sovittiin peruselintarvikkeiden hintasäännöstelystä, jota ei voi jatkaa loputtomiin. Leivän hinnan nousun ohella vähätuloisia koettelee sähkön hinnan roima kohoaminen. Inflaatio onkin keskivertovenäläisen tärkein huolen aihe.

Vaikka Venäjän eliitin jäsenet haalivat asuntoja Lontoon ja Rivieran parhailta paikoilta ja laittavat lapsensa englantilaisiin yksityiskouluihin, kotimaassa on lietsottu samaan aikaan länsivastaista mielialaa. Mielipidemittauksissa jopa enemmistö uskoo, että länsi haluaa ensisijaisesti vahingoittaa Venäjää.

Eliitin haasteena onkin varmistaa, etteivät venäläiset ryhdy kyselemään, vahingoittaako maan oma eliitti sittenkin venäläisiä länttä enemmän. Luonnonvarojen päätyminen hämärissä junailuissa pienen eliitin käsiin ja sananvapauden rajoittaminen ovatkin osa Venäjän yksityistämisen mustaa perintöä.

Kun valtaosa venäläisistä kannattaa mielipidemittauksissa yksityistämisen vääryyksien korjaamista, jokaisen valtaa tavoittelevan ulottuvilla on valmis vaaliase. Valtakunnalliset televisioverkot ovat kuitenkin aukottomasti maan eliitin hallussa eikä poliittisilla haastajilla ole niihin pääsyä.

Anne Kuorsalo